Tuomarikoulutus

    Yleisurheilutuomarien koulutus – Viisi tasoa

    Suomen Urheiluliitto (SUL) käyttää viisiportaista yleisurheilutuomarijärjestelmää. Jokaisella tasolla on oma koulutusohjelma, jonka suoritettuaan henkilölle myönnetään vastaava yleisurheilutuomarikortti. Kortti on voimassa niin kauan, kunnes henkilö etenee seuraavalle ylemmälle tasolle.

    1-tason koulutuksen saanut henkilö on toimitsija ja voi toimia yksinkertaisissa tehtävissä ilman aiempaa kokemusta. Koulutus järjestetään yhtenä iltana ulkona kentällä tai sisätiloissa. Koulutuksesta vastaa seura.

    2-tason koulutuksen saanut henkilö on tuomari ja voi toimia lajinjohtajana seura- ja piiritasolla. Koulutus järjestetään yhtenä iltana ja siihen voi kuulua kirjallinen koe. Koulutuksesta vastaa seura.

    3-tason koulutukseen voi osallistua, jos 2-tason koulutuksesta on kulunut vähintään kaksi vuotta, on sinä aikana toiminut jatkuvasti tuomaritehtävissä ja on perehtynyt Yleisurheilun kansainvälisiin sääntöihin. Koulutukseen kuuluu kirjallinen koe, jonka läpäistyään henkilö on lajinjohtaja. Kansallisella tasolla lajinjohtajalta vaaditaan yleensä vähintään 3-tason tutkinto. Koulutus järjestetään yleensä yhtenä iltana. Koulutuksesta vastaa piiri.

    4-tason koulutukseen voi pyrkiä, jos 3-tason suorittamisesta on kulunut vähintään neljä vuotta ja on sinä aikana toiminut aktiivisesti tuomaritehtävissä. Koulutus järjestetään viikonloppuna kahtena päivänä ja siihen kuuluu kirjallinen koe. Kokeen läpäistyään henkilö on kilpailunjohtaja, joka voi toimia lajinjohtajana myös SM- ja maaottelutasolla. Koulutuksesta vastaa liitto, joka kutsuu osallistujat piirin päätuomarikouluttajan suosituksen perusteella.

    5-tason koulutukseen kutsutaan henkilöitä, joilla katsotaan olevan edellytyksiä toimia vaativissa tehtävissä mm. SM-tason tuomarineuvostoissa. Koulutus järjestetään viikonloppuna kahtena päivänä ja siihen kuuluu vaativa kirjallinen koe. Kokeen läpäistyään henkilö on NTO (National Technical Official). Koulutuksesta vastaa liitto, joka kutsuu osallistujat liiton kilpailupäällikön harkinnan mukaan.

    Kuka kouluttaa ja pitää kirjaa?

    1- ja 2-tason koulutuksesta vastaavat seurojen omat tuomarikouluttajat. Seura itse päättää koulutuksen ajankohdista ja voi ilmoittaa siitä sisäisesti mm. omilla nettisivuillaan. Kouluttajat jakavat kortit välittömästi koulutustilaisuuden päätyttyä. Seurat maksavat kortit osallistujien puolesta. Seurat pitävät kirjaa myöntämistään korteista ja raportoivat niistä vuosittain piirin päätuomarikouluttajalle, Tuomo Ilomäelle: tuomo.ilomaki(at)kolumbus.fi.

    3-tason koulutuksesta vastaa piiri. Koulutusvastuu on jaettu alueittain siten, että Helsingin seuroista huolehtii Pekka Sulander (VU), Espoon ja Veikkolan seuroista Tuomo Ilomäki (EspTa) ja Vantaan seuroista Hannu Nurmi (KU-58). Kouluttajat jakavat lajinjohtajakortit osallistujille seurojen kautta tarkastettuaan kirjalliset kokeet. Piiri kustantaa lajinjohtajakortit seurojen puolesta. Piirin päätuomarikouluttaja pitää kirjaa suoritetuista lajinjohtajatutkinnoista.

    4- ja 5-tason koulutuksesta vastaa liitto. 4- tason koulutuksesta liitto tiedottaa päätuomarikouluttajan välityksellä.

    Miten hakeudutaan koulutukseen?

    1- ja 2-tason koulutuksesta seurat ilmoittavat sisäisesti mm. omilla nettisivuillaan. 3-tason koulutustilaisuuksista tiedotetaan HELSYn nettisivuilla noin neljä viikkoa etukäteen. Koulutustilaisuudet järjestetään yleensä maalis-toukokuussa. 4- tason koulutuksesta liitto tiedottaa päätuomarikouluttajan välityksellä. Tällä tasolla koulutukseen ei voi ilmoittautua suoraan, mutta osallistumiskiinnostuksensa voi esittää piirin tuomarikouluttajille.

    Piirin tuomarikouluttajien yhteystiedot:

    Espoo ja Kirkkonummi: Tuomo Ilomäki, 040 512 4949, tuomo.ilomaki(at)kolumbus.fi
    Vantaa: Hannu Nurmi 0400 700 401 hannu.nurmi(at)koti.fimnet.fi,
    Helsinki: Pekka Sulander, 050 581 2531, pekka.sulander(at)kolumbus.fi

    Koulutusmateriaalit

    Yleisurheilun kansainväliset säännöt 2010-2011, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n myyntipalvelu
    Sääntömuutokset 2010, vapaasti netistä www.sul.fi
    Yleisurheilun mestaruuskilpailusäännöt 2008, SLU:n myyntipalvelu

    Yleisurheilutuomarin aloitusopas 2002, SLU:n myyntipalvelu
    Lasten yleisurheilusäännöt 2009, vapaasti netistä www.sul.fi
    IAAF Competition Rules 2010-2011, vapaasti netistä www.iaaf.org

    KILPAKÄVELYTUOMAREIDEN KOULUTUS

    Suomen Urheiluliitto (SUL) käyttää kolmiportaista kilpakävelytuomarijärjestelmää. Tuomareiden tasot ovat piirituomari, liittotuomari ja kansainvälinen tuomari. Jokaisella tasolla on oma koulutusohjelma, jonka suoritettuaan henkilölle myönnetään koulutusta vastaava kävelytuomarikortti.

    Piirituomarikoulutus

    Kilpakävelyn piirituomarikoulutuksesta vastaa piiri. Piirituomarireiden koulutustilaisuudet järjestetään ns. yhden illan koulutuksina. Kukin koulutustilaisuus kestää noin kolme tuntia ja siihen voidaan liittää tai sisällyttää osaamisen varmistamiseksi työskentelyä kilpailussa tai kilpailun luonteisissa olosuhteissa.

    Koulutuksen tarkoituksena on tarjota koulutettavalle valmiudet toimia kilpakävelytuomarina seura- ja piiritasolla seurojen kilpailuissa, nuorisokilpailuissa ja piirinmestaruuskilpailuissa. Piirituomarikoulutuksessa korostetaan tuomaritoiminnan perusteita; kilpakävelymääritelmän sisältöä, mitä kilpakävely tuomarinäkökulmasta on ja miten laji poikkeaa tavallisesta kävelystä.

    Kävelytuomarin opas, ohje kävelykilpailujen järjestäjälle, ylituomarin ja tuomarin pöytäkirjat sekä varoituslaput löytyvät linkistä: www.kolumbus.fi/walk – säännöt ja tuomariopas.

    Helsyssä kilpakävelytuomareita kouluttavat Esko Ranto, esko.ranto(at)demari.fi, 050-5378653 sekä Pekka Muinonen, pekka.muinonen@kolumbus.fi, p. 0400-875091

    Liittotuomarikoulutus

    Kilpakävelyn liittotuomarikoulutuksesta vastaa Suomen Urheiluliitto. Liittotuomarikoulutuksen tarkoituksena on tarjota kilpakävelytuomarikortin omaavalle kokeneelle piirituomarille perehdytys ylituomarin tehtäviin ja kilpailujen järjestämisen rooleihin eritasoisissa kilpailuissa (mm. tuomarina ja ylituomarina toimiminen kansallisissa kilpailuissa ja SM-tason kilpailuissa). Ennen kouluttautumista seuraavalle tasolle kilpakävelyn liittotuomariksi tulee piirituomarin toimia aktiivisesti ja jatkuvasti tuomarina piiritasolla ainakin kahden vuoden ajan.

    Liittotuomarikoulutustilaisuudet järjestetään SUL:n toimesta yleensä kevätkaudella ja lajikarnevaaleilla. Yhteyshenkilönä toimii Anne Fröberg anne.froberg(at)turunweikot.fi, 0400-962712.

    Kansainväliset tuomarit

    Kansainvälisten kävelytuomareiden kouluttamisesta vastaa IAAF ja kansainvälisen kilpakävelytuomarikortin saamisen edellytyksenä on mm. käydä ja läpäistä IAAF:n järjestämä koulutus. SUL voi myöntää vaativissa kävelytuomaritehtävissä toimineelle liittotuomarille kv. tuomarin kortin.

    Kansainvälinen kilpakävelytuomari voi toimia kävelyn ylituomarina ja tuomarina myös kansainvälisissä kilpailuissa.

    Tuomarikortit ja tuomaritiedot

    Piiri toimittaa tuomarikortit piirituomarikoulutuksen käyneille samalla järjestelyllä kuin muutkin yleisurheilu-, kuuluttaja- ja lähettäjäkortit.

    Tuomarikoulutuksen käyneiden henkilöiden nimet ja muut yhteystiedot toimitetaan piirille ja SUL:lle (Anne Fröberg).

    Suomen Urheiluliitto kirjaa ja ylläpitää tiedot kilpakävelytuomareista.

    Kilpakävelyn tuomarikortit ovat voimassa toistaiseksi ilman ikärajoituksia.

    Tulosta

    Kommentointi on suljettu.